maanantai 31. joulukuuta 2012
Katkos.
Joulu meni mutta täällä se ei Tapaninpäivään loppunut. Tultiin anoppilaan joulupäivänä ja täällä ollaan edelleen. Mun netti ei jostain syystä toimi täällä kunnolla, Sonera kuulemma takkuaa ihan tiedettävästi. Vaan eipä sillä, ei olisi juuri päiviteltävää tännekään. Liian hyvää ruokaa aivan liikaa. Onneks kotona ei ole samaa ongelmaa. Tulis jo arki!
maanantai 24. joulukuuta 2012
Paljon ruokaa, paljon juomaa.
Huh. Kyllä on syöty ja juotu. Onneks joulu on vaan kerran vuodessa. Huomenna ruotuun! PS. Yritin aamulla huomata, että haluaisin joulusuklaita, sinivalkoiset oli onneks kahdesta kaupasta loppu ja jäin ilman ;)
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Viikkokatsaus.
Selvisin viikosta nro 2 ihan suht kunnialla. Tavoitteina oli kolme aerobista, kaksi lihaskuntoa ja puolen kilon pudotus. Melkein kaikki saavutettu. Toinen lihaskunto jäi tekemättä lahjojen paketoinnin vuoksi ja osittain siksi, että lihakset huusivat aika pitkään hoosiannaa pumpin jälkeen mutta pudotusta tuli -0,7kg. Ruokarepsahduksia sattui, kaksin kappalein ja oikein isosti. Pizzaa, sipsejä, suklaata. Mur!
Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Nyt annan mennä aika vapaalla kädellä joulun ajan ja koko tulevan viikon kun ollaan enemmän tai vähemmän matkoilla koko ajan. Toki asetin pienimuotoiset tavoitteet, laiskan puoleiset, mutta onpahan edes jotain. Kolme aerobista ja +/-0kg. Kattotaan!
| Puntariystäväiseni. Hän aina näyttää vaihtelevan määrän pohjille painoa. Joutaisi raukka jo eläkkeelle... |
lauantai 22. joulukuuta 2012
Joulu tulloo!
Ei se perjantai-ilta sit mennykkään ihan niinku elokuvissa. Treenit jäi ja suklaata meni mutta onpahan lahjat paketissa!
Mies sai firmalta eilen joulupaketin, jossa oli koko perhettä ajateltu. Star Wars-herätyskello, joka hiljenee vain lattiaan heittämällä, kynttilälyhty, joka oli täytetty äitin herkkuGeishasuklailla, paketti jotakin hienoa kahvia ja pullo Koskenkorvaa :D No, esikoinen rakastui herätyskelloon vaikka ei kaksivuotias vielä taida moista tarvita ja äiti söi suurimman osan suklaista. Alkoholia meillä ei juuri käytetä, joten kossut meni kaappiin ja kahvit odottelemaan juomistaan.
Tänään meillä alkaa joulu! Kinkku paistui viime yönä ja kohta se mumma jo onkin täällä. Iltapäivällä minun pappani tulee syömään ja kai se olisi joulutorttuja kahvin kanssa paisteltava <3
Onneksi sujautin jo aamulenkin ;)

perjantai 21. joulukuuta 2012
Harmistus.
Ensimmäinen puhelinpostaus, kattotaan miten tää toimii. Ja ai että millanen morkkis! Söin siis eilen pizzan, ihan kokonaisen ja vähän vielä sipsejä iltapalaks. Ja juomana tietenkin limukkaa, sokeritonta onneksi, mutta silti. Maha ei tykännyt ollenkaan, mieli ei senkään vertaa.
Meillä on aiemmin ollut tapana syödä aika usein ystävän kanssa jotain noutoruokaa, ja miehen kanssa myös. Hyh. Toivottavasti siitä tavasta pääsee eroon! Kallista ja kamalan masentavaa! Sipsit on myös ollu mun ykkösherkkua. Limukat oon vaihtanu sokerittomiks aikaa sitten, niitä en pidä niin suurena syntinä. Miten voisi herkutella kevyesti..?
Mies eilen kertoi että oli lukenut jostain tutkimuksesta, että jenkeissä saa vatsan täyteen pikaruokaa kolmella dollarilla ja jos söisi terveellisesti saman määrän, summa olisi yli 30dollaria. Sairasta! Onneksi Suomessa ei tilanne ole yhtä heikko.
Anoppi kurvaa meille huomenna eikä sitten tule varmastikaan kuin korkeintaan lenkkeiltyä joten tänään olisi treenipäivä, saas nähdä mitä saan aikaiseksi. Meinaa olla reidet ja pakarat edelleen tulessa ja eilen vielä alkoi oikea hauiskin kiukkuilemaan. Plääh!

torstai 20. joulukuuta 2012
Ystäviä ja herkuttelua.
Tänään on ollut kyllä varsinainen lötköilypäivä. Ei sen väliä, joskus saa ollakin. Aamupäivän vietin kummipoikani ja hänen äitinsä kanssa. Oikein ihanaa oleilua <3 Ja sain vielä "joululahjankin"! Jumppaystävällä lojui turhan panttina pari jumppalevyä ja minähän otin ne vastaan riemusta kiljuen. Josko huomenna jätän punttitreenin väliin ja kokeilen jomman kumman levyn kanssa viettää iltaa!
Ihan nappiin ei ilta ole mennyt ruokien puolesta mutta en anna sen masentaa. Toinen ystävä tuli viettämään pienimuotoisia pikkujouluja ja ohjelmistoon oli tarkoitus kuulua joululaulujen ohella glögiä. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä, tilattiin pizzat ja jäi joululaulutkin kuuntelematta. Huoh. Tämän viikon herkut on syöty kyllä nyt ja jos ei olisi joulu ensi viikolla niin olisi senkin viikon herkut jo popsittu... Mutta en ota stressiä, ihana päivä ollut, kiitos siitä ystäville!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)