Hiljaisuuden rikkoja.

Ei tainnut olla musta blogin pitäjäksi. Aina tää kuitenkin kummittelee mielessä ja jotain tekis mieli raapustaa. Ehkäpä siis kerran puolessa vuodessa täytyy pari postausta raapaista ;)

Laihdutusrintamalla on hiljaista. Jossain vaiheessa illat meni sohvan nurkassa sipsipussi kourassa täysin ja sehän näkyy heti. Alle sadan kilon keijukainen alkaa olla melkein historiaa, onneksi ei kuitenkaan ihan. Aina vaan huomaan, että etsin uuden tavoitepäivän, jotta mahtuisin johonkin mekkoon tai olisin juhlissa vähän inhimillisemmän mallinen. Ehkä mä joskus keksin että haluisin kutistua ja parantaa elämänlaatuani ihan vain elämisen vuoksi, en kissanristiäisten tai minkään muun turhan ja pinnallisen syyn takia.

Nyt olen ottanut kuukausikortin lähisalille ja tsempannut koirien lenkityksessä. Jumpissa olen käynyt muutaman kerran ja saliohjelmankin sain viikko sitten. Huomenna ajattelin mennä testailee, että jäänkö jalkaprässin alle jumiin ;) Koirien lenkityksessä olen kunnostautunut, lähden useammin ja aina kun lähden, menen pidemmästi kuin suunnittelin, hyvä minä! Vielä kun joku keksisi mihin voitais mennä kunnolla tessujen kanssa juoksentelemaan ilman hihnoja, se olis huippua!

Ihanaa kevättä! Aurinko paistoi upeasti kun äsken käytiin lauman kanssa lenkillä, kyllä se kesä joskus tulee <3

Reissuhommia.

Taas me reissataan viikonloppu. Ja jotta ei vaan kalorimäärät jäisi liian alhaisiksi (as if...) kurvataan huomenna vielä pienen sankarin syntymäpäiväjuhlille! Voi sitä onnea kun meidän vesirokkohirviöt pääsee muiden lasten kanssa leikkimään pitkästä aikaa. Toinen vielä odottaa kyllä näppyjänsä mutta eiköhän ne tule. Tokikin muita juhlavieraita on vaarasta varoitettu, päivänsankari me on altistettu jo ennen omien näppyjen ilmestymistä ja kävivätpähän he oikein näppyjahdissakin meillä ;) Hulluja nuo pienten lasten äidit!

Viikko ei oo liikkumisen puolesta menny ihan mahtavasti mutta onneksi ensi viikolla voi parantaa. Oon käyny töissä ja jouluostoksilla, hoitanu pieniä potilaita ja kerran eksynyt oikein lenkillekin. Syömiset on ollu mitä sattuu..

Lenkkeily tapahtui koiramaisissa merkeissä. Äiti-ystävän kanssa sovittiin että mennään yhdessä. Hänellä on kaksi isohkoa koiraa, joten unohdin heti alkuunsa ajatuksen, että kaikki fifit pääsisivät matkaan. Otin vain yhden mutta kyllä hänkin yritti härdelliä aiheuttaa ;) Mutta kokonaisuudessaan meni hienosti, hiki tuli ja kilometrejä kertyi. Kaveri ja koirat on kyllä mahtavia kirittäjiä! Pienen matkan lenkin lopusta tarvoin fifisen kanssa kaksin ja huomasi heti ettei askel ollutkaan yhtä reipas ja keveä kuin seurassa.. Mutta aiotaan kyllä ottaa uusiksi ja toivottavasti ihan tavaksi!

Vesijumppaa ja vieraita.

Olipa mahtava jumppa! Vedessä heiluttiin kovasti punttien kanssa. Ojentajiin otti oikein mukavasti, saa nähä millanen olo on huomenna.. Kokonaisuudessaan tuntu kyllä tosi tehokkaalle. Ohjaaja vaikuttaa kyllä ihan mahdottomasti, aina ei ole ollut kovin kaksista mut tänään oli sellanen vetäjä, että oksat pois. Ens viikolla pitää kyllä mennä heti uusiks. Ja kun sai vielä uuden jumppakaverin matkaan niin mikäs sen parempaa.

Äsken meiltä lähti myös oikein spesiaaleja vieraita <3 Elina blogista Kohti kiinteämpää minää, oli siinä vaan mimmi oikein upean näköinen! Iso hatun nosto mahtavasta tsempistä! Ja pojat oli kyllä ihania touhupettereitä! Harmi kun asutaan niin kaukana toisista ettei ihan joka viikko voi tavata, melkein puoli Suomea välimatkaa.

Tää äiti lähtis hetken päästä iltavuoroon ja jättäis pienen potilaan isin hoiviin. Vesirokko yllätti eilen, kuvittelin et ihan vaan perusflunssaa olis mut niin vaan ilmestyi näppyjä. Potilas on onneksi oikein hyvässä voinnissa, saa nähdä minkä aikaa sairastellaan ja noinko pienempikin saa pilkkuja.

Ihanaa viikonloppua!

Mahtava viikonloppu. (henkisesti muttei fyysisesti)

Viikonloppu meni reissussa hyvinkin odotetusti. Eli heikosti laihdutuksen puolesta mutta mieltä se piristi kummasti. Aina kun pääsee omista nurkista pois, tulee ihan uutta puhtia arkeen.

Toisen ruokapöydässä on jotenkin hankala tsempata varsinkin jos tarjolla on mahdottoman vähän kasviksia tarjolla. Mutta onneksi tämä ei jaksa lannistaa, suunta on vain ylöspäin. (Puntarin lukemilla vain alaspäin.) Katsotaan huomenna aamulla sainko minkälaisen tuhon syömällä kuten muutkin, kyllä meni ranskalaiset ja nakit, lonkeroa ja sipsiä, huh. Ja automatkoilla tietty karkkiakin.

Vähän oli ajatuksena, että tällä viikolla suuntaisin vesijumppaan pitkän tauon jälkeen, olisipa kivaa! Ja nuo perusryhmäliikunnatkin polttelisi aika kovasti. Josko saisin lähdettyä, sehän se vaikeinta on, ei itse jumppaamisessa mitään ongelmaa ole.

Jouluun olisi vielä viisi viikkoa. Kovasti pitää tehdä töitä mutta tarkoitus olisi olla kymmenen kiloa kevyempi tämän vuoden joulukuvissa viime vuoteen verrattuna. Paljon ei siihen olisi matkaa mutta eivätpä ne kilot pelkällä haluamiselle lähde, muutenhan mä olisin langanlaiha ;)

Turhamaisuuttakin mahtui viikonloppuun reilun puoleisen herkuttelun oheen. Sain uutta ilmettä hiuksiin. Tummenpia raitoja tähän blondiin takkukasaan. Aloin pohtimaan, että voisin yrittää kasvattaa oman värini takaisin ja laittaa siihen vaaleaa raitaa, paljon. Blondina viihdyn mutta juurikasvu on kamala, sitä pitäisi koko ajan olla värjäämässä kun oma väri on maantien harmaa. Saas nähdä jaksanko toteuttaa suunnitelmani vai haenko kohta jo kaupasta vaalennusvärin.

Reipasta alkavaa viikkoa!

Turha päivitys.

Mutta pakkohan se on kirjoittaa kun siltä tuntuu ;) Aloitin aamun pikkuisella jumpalla ja lopetin samalla tavalla. Kuulostaa monesta varmaan turhalta ja jopa naurettavalta mut mun on hyvä fiilis. Pyörähtelin selättimellä, tein vatsoja ja punnersin. Vältin iltaherkuttelun jumppaamalla (ja tulemalla myöhään kotiin). Mutta vältin kuitenkin, se lienee tärkeintä.

Kävin ripsihuollossa. Se vei illasta hyvän tovin. Oon alkanu vähän turhamaiseksi mutta ehkä se on ihan tervettä kun jonkun aikaa oli ihan hunningolla lasten saannin jälkeen. Tai olenhan mä edelleenkin mut jotenkin oon vähän alkanut ulkoisesti ihmistymään ;)

Mutta, söin mä tänään yhden suklaamuffinssin vaikka muuten skarppasinkin. Pakkohan se oli kun lapset kerhossa kokkailivat <3

Taas täällä.

Alle sadan kilon keijukainen alkaa olla historiaa jos ei saa itseään niskasta kiinni. NYT. Mistähän se johtuu, että jaksaa skarpata maksimissaan viiden kilon verran ja taas ne kilot vaan hiipivät takaisin?

Tässä syksyn aikana on mennyt väliin ihan kivastikin mutta taas tuo sohva (siis tämä, ei tuo) on alkanut houkuttelemaan liiankin kanssa. Jostain olisi saatava taas kipinä. Tai no, kyllähän se puntari yrittää potkia mutta ei se taida riittää.

Osallistuin pieni muotoiseen painonpudotusskabaan joka päättyy näinä päivinä. Ihan itse olin sitä ideoimassa mutta kappas, meikäläisen lopputulema taitaa olla plussaa ja ihan parin kilon verran. Ei mennyt ihan putkeen mutta eikös se jotenkin niin pitäis mennä että virheistään oppii? Toivottavasti.

Viime jouluna koin karmaisevana itsestäni otetut valokuvat, joissa iloisena lasten kanssa availen paketteja ja makkarat vain pursuvat ja tursuvat. Toki tuolloin imetin enkä voinut/halunnutkaan laihduttamalla laihtua. Nyt tilanne on eri mutta peilikuva yhtä masentava. Eikä oma olokaan ole mitenkään mahtava, kyykkyasento on mahdoton kahden sekunnin jälkeen ja töissäkin yksi päivä tulin siihen tulokseen, että ei tätä ruhoa ihan näppärästi taivutella ja sujahdella paikasta A paikkaan B. Kamalan noloa. Aina se on vaan se huominen jolloin muutosta havittelee. Miksi se ei voisi olla jo tänään? Ja jatkua hamaan tappiin eikä päättyä ensimmäiseen vastoin käymiseen? Miten ihmeessä tunnesyömisestä pääsee eroon?

Kuvasaasteeksi sohva. Ihania löhötyynyjä, vielä ihanampia vilttejä ja ah, niin ihania juustonaksuja! Tietenkään vaippoja, leluja ja kaukosäätimiä unohtamatta. Kaikki lähelle jotta voi vaan olla (ja lihoa).

Erilainen dieetti.

Puhuttiin miehen kanssa, että lähdetään tähän uuteen elämäntapaan yhdessä. En yksin ole tässä nyt onnistunut niin kokeiltaisiin yhdessä. Noooh..

Eihän tällaiset jutut onnistu niin Strömssössa. Miehen ajatuksena olikin, että ei syödä juuri mitään. Hän on aiemmin, ennen meidän tapaamista, laihduttanut ylipainonsa pois syömällä purkilliset tonnikalaa ja raejuustoa päivässä (noin karrikoiden..). Mun ajatuksena taas olisi muuttaa elämäntapoja terveellisiksi ja saada uusi ruokavalio pysymään osana arkea lopun elämää, syödä hyvin ja olla kokematta nälän tunnetta. Tokikin hiilareiden poistaminen/vähentäminen voi jakaa mielipiteitä mutta olen kokenut sen mulla toimivaksi.

Noh, nyt alkais olla mun maha sitä mieltä, että iltapalaa tarttis. Miehen ajatuksena oli illan syömättömyys. Kattotaan miten tästä edetään, yhdessä vai erikseen, siis laihdutuksen ja uuden elämäntavan suhteen!

Laihduttaako kukaan muu? Muillakin keinoin kuin olemalla täysin fitness? ;)