tiistai 18. joulukuuta 2012

Salilla.

Niinhän siinä kävi, että jumpalle päästiin! Huippufiilis!

Olin salilla ensin ja menin sisään. Odottelin melkoisen pitkään, että vastaanottoon tulee joku minua sisään ottamaan. Meinasin sanoa miehen saapuessa, etten koskaan ole saanut noin huonoa ensivaikutelmaa, odotin oikeasti liian kauan! Noh, sain kuitenkin aivan loistavaa palvelua ja tietty otin sen kymppikertakortinkin samaan rysäykseen kun hyvin myytiin ja pikkusen annettiin alea ;) Oon kyllä myyjien unelmakohde! "No mutta ku halavalla sai..."

Noh mutta. Ilmainen tutustumiskäynti. Suuntasimme jumppaystävän kanssa BodyPump-tunnille. Hyvä treeni oli! Tykkäsin oikein kovasti! Pumppi kulki ihan kuin ennen vanhaan. Kävin joskus aikaa sitten säännöllisen epäsäännöllisesti pumppailemassa, koska se oli kivaa, ilman siis mitään tavoitteita tai laihduttamisia. Josko tästä saisin kerta viikkoon salikäynnin, kai se kannattaa tehdä sellaista mistä tykkää eikä lähteä väkisin huhkimaan jotain tympeää?

Uskolliset apurit.
Itse sali ei ollut mikään huippumoderni vaan aika kiva, sanoisin että lämminhenkinen..? (Voiko niin sanoa kuntosalista..?) Salin puolella ei ollut uusinta uutta vaan jopa ehkä vähän vanhan näköisiä kuntolaitteita ja ryhmäliikunta-/sisäpyöräilysali oli hiukan arveluttava mutta ehkä ne ulkoiset puitteet ei ole se pääasia. Eipähän taida tarvita tuonne mennessä miettiä, että onko tukka hyvin, meikit naamassa ja vaatteet vimpan päälle, sopii mulle! Mutta! Paikassa on kokonaista yksi naisten vessa. Se hieman järkytti mutta eiköhän siitä selvitä. (Ei siellä naisten salillakaan ole kuin kaksi?!)

Pumppi oli aika jees. Pikkusen pitää seuraavaan kertaan tarkistella painoja, äkkiseltään meinas olla vähän hukassa, että mitä kannattaa ottaa mihinkin biisiin mutta eiköhän se kokemus opeta.. Jos vaan muistais ens kerralla, että kuinka tänään meni. Treenin jälkeen sauna ja jumppaystävän kyyti kotiin houkutteli mutta valitsin kuitenkin reippailun kotiin, 20minuuttia lompsuttelin ylämäkeen, hissukseen vain, mutta pääsin perille ja tirautin parisataa kaloriakin siinä. 

Kokonaisuutenaan oikein näppärä päivä. Söin hyvin (tosin salin jälkeen meni pikkusen pitkäks..) ja liikuin hyvin, kiitos minä! (Ja jumppaystävä <3) 

2 kommenttia:

  1. Mahtavan kuulonen reissu, niitä vaan lisää :) Mä en oo ite vielä käyny testaa tuota pumppia mutta sitä kyllä suositeltiin mulle ihan siellä salilla missä käyn. Ehkä mä sit ens vuoden puolella saan aikaseksi :)

    Ja se sali kans missä mä käyn niin on vanha, siellä on jonku verran uusia laitteita mutta suurimmaksi osaksi kaikki on ihan peruskamaa ja mä tykkään! Jumppapuolta en oo tosiaan ku kerran käyny vilkasee ja se oli iso liikuntasali sillon ku kävin hyväntekeväisyys zumbassa.

    VastaaPoista
  2. Ja vielä semmosta että mun blogista löytys sulle tunnustus :)

    VastaaPoista